Mitä on rohkeus?

Vene rannalla, oksiston alla turvassa. Odottaa pääsyä vesille, vaikka siellä onkin vaarallisempaa kuin tässä, omassa tutussa paikassa. Vene lepää hiljaa, tuulta kuunellen. Tuulta, joka tulee jostain kaukaa ja menee jonnekin kauas. Tuuli näkee ja kokee paljon. Tuulikin on joskus hiljaa liikkumatta, vaiti. Joskus se on lempeä ja ystävällinen, hoivaa kärsiviä. Joskus se yltyy raivokkaaksi, riepottaa kaikkea eteensä tulevaa, hajottaa, repii rikki niin, että mikään ei jää entiselleen.

Tuuli on kuin elämä. Ja vene on kuin ihminen. Ihminen voi olla suojassa koko ikänsä, kohtuullisen hiljaa ja liikkumatta. Luullen näin olevansa turvassa. Eikä kuitenkaan ole. Miten elämältä voisi olla turvassa? Miksi tarvitsisikaan? Elämä on elämistä varten. Kokemista ja näkemistä, tuntemista varten. Mitä enemmän liikkuu, mitä avoimempi on vastaanottamaan elämää, sitä enemmän saa myös tuntea elävänsä. Näin saa toki enemmän pahaakin, mutta ehdottomasti myös paljon, paljon enemmän kaikkea hyvää.

Jotkut ovat saaneet syntymälahjakseen elämisen lahjan. Heille on luontevaa liikkua kaikkialla kuin kotonaan, kulkevat niin sanotusti kuin kala vedessä erilaisten ihmisten joukossa vaikka missä päin maailmaa. Jotkut taas oppivat liikkuvaan elämäntapaan lapsuudessaan oman perheensä kanssa. Sitten on niitä, jotka ovat luonteeltaan arkoja eikä lapsuuskaan anna eväitä kovin liikkuvaiseen elämään. Jotkut jäävätkin paikoilleen ja elävät silti onnellisen ja itselleen varsin sopivan elämän, eivät kaipaa isoja asioita. Heille pienet ilot ovatkin suuria. Sekin on arvokasta ja ihailtavaa.

Mitä on rohkeus? Ne jotka liikkuvat luontaisesti kaikkialla, ilman pelon häivääkään, eivät tähän rohkeutta tarvitse. Rohkeaa on kaiken nykymeiningin keskellä elää hiljaisesti ja ottaa onni vastaan pienestä ja pienesti. Mutta kaikkein rohkeinta on voittaa arkuutensa ja lähteä maailmaan, vaikka pelottaa. Se todellakin vaatii rohkeutta. Ja jotta tuo rohkeus löytyy, maailmaan täytyy itse haluta. On oltava valmis vastaanottamaan hyvää ja pahaa, on uskallettava näyttää heikkoutensa, pelkonsa. Vain näyttämällä ja kohtaamalla pelkonsa, siitä on mahdollisuus päästä eroon. Kaikilla meillä on omat pelkomme, kenellä enemmän kenellä vähemmän, kenellä suuremmat, kenellä pienemmät. Mutta mitä enemmän ja lujempaa juoksee pelkoansa karkuun, sitä suuremmaksi ja pelottavammaksi se kasvaa. Täytyy pysähtyä, kääntyä katsomaan pelkoansa. Tuijottaa suoraan silmiin, sanoa vaikka käsipäivää. Kysyä, mitä asiaa. Pelolla on aina jotain asiaa. Jos ei ole valmis kuuntelemaan, ei voi koskaan päästä eroon pelostaan. Kaikkein eniten rohkeutta vaatii kohdata pelkonsa silmästä silmään. Kulkea kanssaan käsikädessä, kunnes huomaa, että pelko on irrottanut otteensa ja päästänyt sinut vapaaksi. Vapaaksi kulkemaan, vapaaksi pysymään paikoillaan. Vapaaksi ottamaan elämä vastaan, kaikkineen. Pelko on antanut sinulle vauhdin ja kadonnut itse näkyvistä. Sitä ei enää ole. Etkä tarvitse enää rohkeuttakaan. Voit vain elää. Juuri niin kuin itse haluat.

Auringossa joskus tuulee, kuuntele tästä