Muisto kesästä

Keskellä syksyä. Muisto kesästä. Muisto matkasta. Tie on kuiva ja kuuma, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. 

Avoimesta auton ikkunasta haistan kuitenkin märän asfaltin. Mistä se voi tulla, kun ei ole tietoakaan sateesta. Ja kuinka ollakaan, ajettuani pari kilometriä, olenkin keskellä sadetta. Märän asfaltin tuoksu täyttää aistini. Onneksi sadetta ei kuitenkaan kestä kauaa.

Näin on joskus elämässäkin. Hetkellä, kun kaikki näyttäisi olevan todella hyvin. Hetkellä kun aurinko paistaa täydeltä terältä eikä pilviä näy missään. Silti jossain kaihertaa tunne, että kaikki ei ole hyvin. Ja kohta jo tapahtuukin jotain ikävää.

Olen miettinyt, onko kyse vaistosta vai siitä, että ei vain uskalla nauttia siitä hyvästä mikä on olemassa. Että omalla onnen epäilyllään aivan kuin aiheuttaa sen, että onnellinen hetki murskaantuu.

Toisaalta niinhän elämässä on , että onni ja murheet kulkevat limittäin ja lomittain, käsikädessä. Hyvä ja paha ovat kaiken aikaa läsnä. Välillä enemmän hyvää, välillä enemmän pahaa. Ja silloin, kun elämässä on hyvä vahvempana, kannattaa todellakin nauttia siitä. Ilman murheen häivää. Ilman syyllisyyttä. Jotta saa voimia kohdata surut. Ja taas pahan ollessa enemmän läsnä, jaksamisessa auttaa, kun muistuttaa itselleen, että jonain päivänä taas ilo voittaa. Se on väistämätöntä. Koska elämä menee niin.

Kun aurinko paistaa, nauti sen lämmöstä. Nauti valosta. Nauti pilvettömästä taivaasta. Ime sitä itseesi. Ole ja elä aivan kuin se jatkuisi ikuisesti. Ja huomaat, miten sateenkin tullessa voit vielä muistaa, miltä aurinko tuntui, kuinka aurinko lämmitti. Ja kuinka se kohta taas lämmittää ja valaisee.

Miten tärkeää valon ja varjon leikki elämässä onkaan. Ilman toista, ei voi nähdä toistakaan. Elämä olisi tyhjää, näkymätöntä. Anna siis valon ja varjon olla ystäviä keskenään. Ne täydentävät toisiaan ja haluavat tehdä elämästäsi elämisen arvoista, monin tavoin.