torstai 3. heinäkuuta 2014

Aito vai jäljennös?



Taulu seinälläni on kopio. Ei edes maalaamalla tehty jäljennös, vaan kopio Vincent van Goghin taulusta Auringonkukat. Mutta vaikka taulu on vain kopio, se on siltikin kaunis. Kauneudesta puuttuu kuitenkin jotain, jotain tärkeää ja oleellista. Siitä puuttuu siveltimen vetojen ja värikerrosten rosoisuus. Et voi tuntea taulun herkkyyttä, et sen kerroksia, et sen muotoja. Taulu on vajavainen kaikessa kauneudessaankin. Vain aito on kaunis, kaunis jokaista siveltimenvetoa myöten.


Ihminenkin on aitona kauneimmillaan. Kopioitu, jäljitelty kauneus jättää kylmäksi. Ulkoisesti voi koristautua, mutta jos ihminen on olemukseltaan epäaito, ulkoinen kauneus jää vajavaiseksi. Elämän siveltimen vedot, elämän rosoiset värikerrokset tekevät ihmisestä kauniin. Meidän omat pienet erityispiirteemme, niin ulkonaiset kuin sisäisetkin, ovat aarre, jota meidän tulisi arvostaa. Jos uskomme omaan kauneuteemme, omaan hyvyyteemme, alamme näkemään itsemme ja myös toiset kauniina. Tätä kautta hyvä mieli ja onnellisuus kertautuu.



Tauluissa aitous maksaa, joskus käsittämättömän paljon. Mutta mitä maksaa ihmisen aitous? Joskus siitäkin voi joutua maksamaan kovan hinnan, mutta kaikki, mitä sillä saa, on sen arvoista. Koko elämäänsä kukaan ei jaksa näytellä ja kaikki, mitä epäaitoudella saavuttaa, on turhaa ja arvotonta. Olemalla aidosti oma itsensä, kutsuu ja houkuttelee elämäänsä juuri niitä asioita, mitkä oikeasti jotain merkitsevät. Niitä, joita juuri kulloinkin tarvitsee. Jopa vastoinkäymiset ovat merkityksellisiä ja ohjaavat oikeaan suuntaa, vaikka sitä onkin vaikea usein käsittää.


On joskus pelottavaa olla aidosti oma itsensä. Eikä se aina onnistu millään. Mutta tärkeintä on, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Ja haluaa oppia tuntemaan itsensä vähitellen paremmin ja paremmin. Luottaa omiin vaistoihinsa elämän suhteen ja ihmisten suhteen. Tunnustelee sisintään eri tilanteissa ja erilaisten ihmisten seurassa. Kuin aitoa taulua, jonka kauneuden aistii sormenpäilläänkin, silmät kiinni.



Anna siis elämän maalata kuviansa sinuun, anna sen värien hehkua sinussa ja sinusta, aidosti. Tulet huomaamaan, että koko maailma näyttää ja tuntuu paljon kauniimmalta. Huomaat ja tunnet itse olevasi kaunis.

2 kommenttia:

  1. Sattumalta löysin blogisi kun etsin itselleni vertaistukea :) Eräänä päivänä törmäsin ajatukseen Eevasta ja Aatamista, siitä miksi naisilla on vaikeuksia, kateutta, tunnepuolella jne elämässä, totesin, että syy taitaa olla Eevan :) Nyt löysin hyllystäni kirjan, Don Miguel Ruiz: Takaisin paratiisiin. Kirjoittaja haluaa viedä tällä kirjalla meidät takaisin sisäisen voimamme lähteille, omaan todelliseen olemukseemme- henkisyys kirja. Hassuinta tässä oli se, että löydettyäni kirjan, niin kirjoittaja aloittaa kirjan kertomalla Eevasta ja Aadamista, siitä miksi henkisyys aikanaan katosi maailmasta.. Suosittelen lukemaan kirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mystinen yhteensattuma tuo sinun kommenttisi. Juuri tänä aamuna (eli siis ennen kuin luin kommenttisi) mietin sitä, miksi naisiin on vaikea saada todella luottamuksellista ja aitoa, lämmintä kontaktia. Hyvät ystävät ovat todella harvassa vaikka tuttuja onkin paljon. Ja ajattelin juuri tuota samaa, että kateus vaivaa. Ja se, että tasavertaisuuden tunne naisten kesken on todella harvinaista. On joko toisen alapuolella tai yläpuolella. Ja täytyy tunnustaa, että itsekin sortuu tunnetasolla tähän samaan, vaikka kuinka yrittäisi olla niin ajattelematta. Pistän mainitsemasi kirjan lainattavien listalleni :)

      Poista